Kiva viikonloppu vietetty. Perjantaina oli osaston uloskirjaus ja oon nyt vitun wild child. Perjantain sheikkasin himassa ja menin sit illalla Mirolle. Lauantainaki menin Mirolle ja jäin sinne punkkaamaan Oonan kanssa.
Kuunneltiin musiikkia, syötiin, katottiin pari leffaa, tehtii risuista nuotio, naurettiin ja käytii lauantai yön lauttarannassa ihailemassa kuuta. Ensimmäistä kertaa tunsin taas pitkään aikaan olevani oikeesti elossa. Toisinaan uppouduin omiin ajatuksiini totaalisesti ja mietiskelin elämän ihmeitä. Esimerkiksi miten luomoudun tulen katsomisesta tai että kuinka kuun katsominen yöllä veden äärellä voi olla niin tavattoman kaunista että meinaa ihan itkeä pelkästään sen kauneudesta.
Tuli siinä parin päivän aikana vuodatettua paskaa puolin jos toisin, mutta mun pään sisällä on vielä paljonkin asioita mitkä odottaa sitä pistettä että taas hajoo kasetti. Kauhee ikävä muutamaa ihmistä jota en oo nähny tosi pitkään aikaan. Mut huomen omaan kouluun jatkamaan normaalia elämää ja näkemään kavereita.
En ymmärrä. Vaikka niskaan on viimeaikoina tippunu monta kertaa kilo paskaa niskaan nii miten mä vielä istun tässä? Mä katon mun käsiä ja mietin et millonkohan se kaunis päivä tulee ku heitän oikeesti veivini. En haluu säikyttää ketään sillä, mut näin asia vaan on. Osastolla esitin vaan et kaikki oli hyvin ja et mä pääsin eroon viiltelystä ja muista ongelmista mut eihä siitä mitään tullu. Kylhä sielläki tuli muutaman kerran ranteet auki vedettyä mut syyt oli saatanan hyvät et en haluu et kukaan tulee valistaa miulle mitään, koska se on jokasen oma asia mitä ne itelleen tekee.
Tuli taas kauhee angsti romaani tuohon loppuun mut oli taas pakottava tarve purkautua. Tai no pakottava ja pakottava mut höpisenpä tänne jotai vaikkei tätä paskaa kuitekaa kukaa lue, tai jos lukee ni kiitos.
Lisäänpä tähän loppuun pari kuvaa lärvistäni tänä aamuna. Sry Miro oli pakko räpsiä miu lärvistä kuvia siun huoneessa.
Terve vaan kaikki, tiien et oon nii vitun kaunis et oikee häikäsee.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti