This time was different, felt like I was just a victim.

Everywhere is stilleverything is restless in my hearti hate the way this feelssuddenly i'm scared to be apartthe days are dark when you're not aroundthe air is getting hard to breathei wish that you would just put me downi wish that i could go to sleep

loving you is suicidei don't know should go or should i stayi'm tryna to keep myself aliveknowing there's a chance it's all too latebut i heard you say you love me

Kelaan taas maailman menoa, pysähdyn yhteen ehkä arkaankin asiaan minun mielestäni. Rakkaus. Kaikki luulee et rakkaus loppuu alkuhuuman hävittyä, ei häviä. Anteeks vaan ihmiset jos ette tykkää mun suorasanasesta luonteesta mut sanonpa nyt suoraan oman mielipiteeeni. Rakkaus ei oo ruusuilla tanssimista. 
'Rakkaus ei oo samettii, se on tunteit, tuskaa ja lunta tupaan.'
Näin on! Minua suoraan sanottuna inhottaa ihmisissä se että he katsovat elämää niin sinisilmäisesti. En tietenkään missään nimessä kiellä etteikö se rakkauden alkuhuuma olisi ihanaa elää, mutta siihen kuuluu myös muutakin. Itse jos rakastan jotakuta, niin teen sen tosissani, annan itsestäni kaiken. Jos minut jätetään niin se satuttaa vain hetkellisesti ja tunnen edelleen samanlaista vetoa kyseiseen ihmiseen, mutten näytä sitä. Se on riskialtista peliä koska silloin ihminen on kaikista haavoittumisalttein. Rakkaus on helvetin monimutkainen asia, enkä itsekkään sitä osaa kokonaan käsittää, tässä tapauksessa kokemus kasvattaa. Kokemuksen kautta voi oppia lukemaan noinkin monimutkaista asiaa. Rakkaus satuttaa, rakkaus parantaa, rakkaus osaa antaa toivoa ja myös menettää sen. Se on vain vitun kova fakta ja sen kanssa täytyy oppia elämään. 
Kiitos ja kumarrus niille jotka jaksavat tätä elämän vuodatustani kuunnella.